Meidän Newfoundlandinkoira Albert

Onpa meillä ollut kiva viikonloppu. Ollaan käyty koiralenkillä ystävien kanssa, leikitty kummipoikani kanssa, käyty leikkitreffeillä ja herkuteltu brunssilla. Nyt saimmekin juuri mieheni takaisin kotiin Berliinistä ja pojat lähtivät koiralenkille. Reippaan iltalenkin sijaan päätin jäädä kotiin, sytyttää kynttilän ja vihdoinkin kirjoittaa toivepostauksen aiheesta, josta aina tasaisesti kysellään ja joka on hyvinkin iso osa meidän arkea: meidän nöffi Albert.

Albert, aka Suvirinteen Talvipakkanen, on Mäntyharjulta kotoisin ja on noin 60kg ruskea Newfoundlandin koira. Olimme ennen Albertia ilman koiraa puolitoista vuotta ja etsimme sopivaa pentua ennen kuin Albert löytyi. Albert tuli meille kun asuimme vielä Vaasassa ja se oli puolivuotias kun muutimme Helsinkiin. Vaikka muutto Helsinkiin(ja puolet pienempään asuntoon) tuli pahimpaan pentuikään on Albert ollut tosi kiltti ja melko tottelevainen – muutamaa matsia lukuunottamatta. Albert oli minulle ensimmäinen koira kun taas miehelläni oli Eetu-nöffi kun me tavattiin. Albertin kanssa käytiin yhdessä pentukoulussa, joka varmasti oli tosi hyvä päätös ja Albert(ja ehkä vähän minäkin) oppi niitä hyviä perustemppuja, jotka helpottaa tottelevaisuutta arjessa.

 

Saan usein vastailla kysymyksiin Albertista, miten hän on ottanut meidän vauvan vastaan, miten Albert jaksaa tai miten minä jaksan näitä molempia. Nöffit ovat tosi lapsiystävällisiä luonteeltaan ja Albert on kiltti koira, sillä tosin ei ole erityisesti mitään hoivaviettiä vaan antaa pojallemme hyvin tilaa. Nykyään myös poikamme antaa Albertille tilaa kun taas vuosi sitten Albert saattoi saada vähän liiankin paljon huomiota pojaltamme. Mieluiten Albert nukkuu parvekkeella ja sitä kutsutaankin Albertin yksiöksi – se on hänen oma paikka, jossa hän saa kaivatessaan omaa rauhaa.
Albert ei itse asiassa ollut mustasukkainen kun poikamme kotiutui synnytyslaitokselta eikä sen jälkeenkään ole mustasukkaisuutta esiintynyt, tämäkin saattaa olla nöffeille tyypillistä.

  

 

Meidän karvapallo täyttää jo ensi viikolla seitsemän vuotta, joka on nöffille jo eläkeikä. Albert on saanut olla todella terve, yhtä eturistisiteen leikkausta lukuunottamatta. Silloin liikkuminen oli todella hankalaa, varsinkin autoon hyppääminen ei onnistunut. Albertin leikkaus ja palautuminen meni onneksi silloin hyvin.

Meidän ystävä Sophie Lundqvist on eläinlääkäri SoluVetilla, joka tekee myös kotikäyntejä karvaisten potilaiden luo jos ei käynti vastaanotolla tunnu mukavalta vaihtoehdolta. Hänen kotikäyntialueena taitaa olla Espoo ja Helsinki ja se on tosi kätevää silloin kun ei ole aikaa lähteä ajelemaan eläinlääkärille, ei ole autoa tai jos nelijalkaista perheenjäsentä ei halua lähteä liikuttamaan stressin tai kipujen takia. Jos mieheni ei ole Albertia kantamassa minulla olisi melkoinen työ lähteä meidän 60kg koiraa kantamaan autoon ja mielelläni maksan muutaman kympin ylimääräistä siitä, ettei tarvitse koko perhettä pakata autoon ja lähteä ajamaan eläinlääkärin vastaanotolle. Albertilla oli viime terveystarkistuksessa kaikki hyvin, mutta hammaskiveä oli kovasti kertynyt kun Albert ei tykkää pureskella luita. Hammaskiven poistoa ei voi tehdä kotikäynnillä, sillä koira nukutetaan. Albert onneksi tykkää kovasti eläinlääkäristä ja trimmauksesta, eilenkin hän oli kuulemma koko ajan yrittänyt pussailla trimmaajaa 😀

 

Välillä tosiaan minulta kysytään miten jaksan niin ison koiran ja pienen lapsen kanssa kun mieheni on työmatkoilla ja vaikka huumori on välillä ollut vähän kortilla (varsinkin sateisina syyspäivinä tai silloin kun lunta ja loskaa riittää) niin onhan tämä pientä verrattuna niihin, joilla on kokonainen lauma lapsia ja koiria hoidettavana – nostan heille hattua. Onhan tässä oma projektinsa, mutta onhan ne tosi suloiset yhdessä. Välillä ne ovat vieneet minut hulluuden partaalle, kun taas tällaisina rauhallisina aurinkoisina viikonloppuina meno on ollut oikein mukavaa. Siinä missä viime syksynä oli melko väsynyt olo on tämä syksy sujunut tosi kivasti kun vauva-arki on muuttunut helpommaksi kaksivuotiaan kanssa ja olo on taas normaali ja energisempi.

Hiekkaa, kuolaa, ja karvaa – nämä kolme asiaa on nöffin myötä myös suuri osa elämääsi eikä siitä voi millään tavalla välttyä. Olemme tietenkin yrittäneet tehdä parastamme, jotta asiat menisi mahdollisimman helposti ja siististi ja itse pidän siitä, että kaikki lika näkyy vaaleassa kodissamme helposti, jolloin lika on myös helppo siivota pois.
Meillä on jo useamman vuoden ollut Freska käytössä ja saimme kesällä vakiosiivoojamme takaisin kun hän saapui takaisin pidemmältä matkalta, Uliana on maailman ihanin ja meidän arjen sankaritar – hänen apu on se, joka saa pidettyä minut järjissäni tässä meidän sirkuksessa. Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö meidän silti tulisi tarttua imuriin joka – vähintään joka toinen – päivä. Ikävä käy vieläkin välillä meidän Vaasan kaksikerroksista asuntoa, jolloin puolet kodista oli normaalin siistiä.

Albertin parhaat ystävät on Hirvoset ja heidän Romeo-koira, johon olemme itse asiassa juuri koiriemme kautta ystävystytty Lauttasaaren lenkkipoluilla. Itse asiassa Albertin myötä keskustelemme useamman kerran lenkkien aikana tuntemattomien kanssa, monia kun kiinnostaa mikä tuo karhu on, onko se berni? tai sitten he haluvat kertoa, että heilläkin on pienenä ollut tällainen tai ihan vaan ilmoittaakseen, et magee ötökkä tai et sehän painaa enemmän kuin sinä! En miellä itseäni crazy dogladyksi, enkä välttämättä edes koiraihmiseksi(meillä on aina pienenä ollut kissa) mutta silti minusta on ruvennut löytymään huolestuttavia nöffinomistajan piirteitä; heti nähdessäni nöffin ryntään saman tien paikalle ja innokkaana kerron miten meilläkin on tällainen ja se on jo meidän toinen ja Albert on ruskea ja se edellinen oli musta. Siteeraakseni erästä fb:n nöffiryhmäläistä: Nöffismi on ikuista.

Albert on monin tavoin iso osa meidän elämää ja tietysti iso koira sitoo omistajia eri tavalla kuin pieni koira, mikä on hyvä huomioida ennen koiran hankkimista jos on tapana matkustella paljon. Vaasassa asuessa käytimme aina hoitopaikkana Birgitan Kennel Big dogia myös edellisen nöffin kanssa ja täällä Helsingissä asuessa olemme vieneet Albertin Inkoon Tähtelään. Ei kovin kätevää ja melko aikaa vievää, mutta Albert on tottunut siihen ja Albert on aina saanut tulla hoitoon meidän matkojen aikana.

Vein Albertin eilen pestäväksi ja trimmattavaksi, viimeksi Albert kävi siellä kesäkuussa ja nyt oli jo korkea aika taas saada turkki kuntoon. Nöffien tassut on tosi pitkäkarvaiset, joten jos tassut ei ole trimmattu kuntoon sen todellakin näkee valtavana hiekan määrässä kotona. Mukaan kotiin saattaa turkissa kulkeutua hiekan lisäksi lehtiä ja pitkiäkin oksia 😉 Ennen käytiin Suomenojan Mustin ja Mirrin SPAssa, mutta nykyään on kätevää kun löytyy hyvä paikka Lauttasaarestakin.

Nöffejä on alun perin käytetty meripelastuskoirina ja laivakoirina ja Alberti tietenkin rakastaa uimista. Albertin ja muiden nöffien kanssa uiminen veneeltä tai mökillä on hankalaa kun koira luonnollisesti haluaisi yrittää pelastaa uimarit takaisin kuivalle maalle. Koirat onkin hauskoja ja hyvin samanlaisia kuin lapset siinä mielessä, että erilaisessa ympäristössä täytyy vähän kokeilla jospa samat säännöt ei pädekään muualla kuin kotona: Albertin ainoat kerrat kun hän on ottanut jotain ruokaa ilman lupaa on ollut kerran purjehtiessa kun jätin leipäni sitlooran penkille (sopivasti Albertin korkeudelle kuonon eteen, kun olen niin tottunut ettei Albert koskaan ota luvatta mitään) ja toisen kerran kun olimme jättäneet mökin terassinpödälle keitetyn kananmunan (kuorineen päivineen!) pöydälle kahvia hakiessa.

Kerran hän on myös todistetusti puolivuotiaana pentuna protestoiden hypännyt sänkyyn ja sohvalle, jossa hän ei missään nimessä saa olla. Mieheni edellinen nöffi kuulemma aina päiväsaikaan otti nokoset salaa sängyssä, josta tietenkin jäi kiinni kun päiväpeite oli rutussa.

 

Jos joku miettii nöffin hankkimista niin suosittelen tutustumaan facebookin Newfoundlandinkoirat- ryhmään, jossa näistä lempeistä jättiläisistä riittää hauskoja kuvia ja tarinoita. Näitä muiden nöffiläisten juttuja lukiessa välillä ei voi muuta kuin nauraa  ja todeta, että onneksi Albert on säästänyt meitä pahimmilta temppuilulta ja uhmaiältä 😀