Asuntokuulumiset

Vuosi alkoi hieman yllättävällä tavalla meidän asumisen osalta kun todella kiinnostava asunto tuli myyntiin.

Siitä alkoi aikamoinen mylly pyörimään: exceli nykyisen asunnon mahdollisesta myyntihinnasta, uuden mahdollisista hinnoista, varainsiirtoverosta, lainasta, oman rahan osuudesta, kuluista ja mahdollisista kovemmista koroista. Soitto pankkiin, soitto tutuille asuntovälittäjille, soitto myyjälle. Oman asunnon uusi arviointi, yksi – kaksi – kolme käyntiä uudessa asunnossa. Viesti pankkiin: teemme uuden tarjouksen. Kuvia uudesta asunnosta, pitkät keskustelut mieheni kanssa, ystävien kanssa, kollegojen kanssa, vanhempieni kanssa. Uuden asunnon kuvien selailu ja suunnittelu.
Perhosia vatsassa. Viesti taas pankkiin: teemme vielä isomman tarjouksen.  Olen ollut satoja kertoja mukana töideni puolesta uuden asunnon ostoprosessissa, mutta silti sain kyllä muistuttaa itseäni useampaan otteeseen suhtautumaan asiaan ammattimaisesti eikä antaa tunteiden lähteä viemään liikaa.

Kuten kerroinkin aikaisemmassa “Asunnon osto ja oman kodin kohtuullisuus“-postauksessa kävin itsenikin kanssa keskustelua asunnon oston järkevyydestä ja asiaa pohdittiin monesta eri kulmasta. Päätettiin, että haluamme ostaa sen asunnon ja teimme mielestämme hyvän tarjouksen, mutta tällä kertaa meidän tarjous jäi hyväksymättä.

Tällä kertaa asunto jäi ostamatta, mutta tulipahan päivitettyä lainalupaus, selvitettyä väliaikaisrahoitus ja päivitettyä nykyisen asunnon vakuusarvon. Kiitos Niinalle vielä siitä, että hoidit meidän laina-asiat todella mutkattomasti ja meille sopivalla tavalla.

Vaikka tarjosimme hieman yli meidän henkisen rajan ja yli ammattilaisten suositusten lähti hinta kuitenkin karkaamaan yli perusteltuja rajoja, mutta sitähän se on, asuntohan myytiin markkinahintaan kun kerran ostaja oli valmis maksamaan siitä enemmän. Tottakai alkuun harmitti jäädä nuolemaan näppejä kun olin jo kuvitellut meidät siihen pöydän ääreen ystäviemme kanssa ihailemassa maisemia ja lukemassa hesaria sillä parvekkeella, jossa merimaisematkin olisi paremmat. Ja kun se takka ja kylpyammekin oli jo melkein valittu. Koimme kuitenkin siinä hetkessä riskin liian suureksi, että remontin jälkeen hinta olisi ollut muuta kuin mitä markkinat olisi valmis siitä maksamaan jos vaikka päätämmekin muuttaa pois Suomesta muutaman vuoden päästä.

Meidän osalta siis haaveilu ja uuden kodin etsintä jatkuu rauhassa ja hyvä puoli tässä on se, että jonkun talviunilla olleen kipinän tämä jännittävä episodi sai herätettyä. Ei, se kipinä ei ole siivousinto eikä sisustuskärpänen, mutta useamman vuoden mietinnässä olleet sisustukselliset muutokset on nyt aika toteuttaa. Jatkamme tämän kodin järjestelyä ja muutaman kalusteen kanssa sinnittely saa nyt loppua – kaikki kunnia säästäväisyydelle, mutta yhdeksättä vuotta Ikean PS-kaappien kanssa yhteiseloa ei ole enää luvassa.

Kiitos muuten todella paljon vastauksistanne instagram storiesin kyselyihin teidän asuntoasioista, niitä oli todella kiva lukea ja ilmeisesti olemme melko samoilla linjoilla asumiskustannuksien osalta.
Hyvää loppuviikkoa sinne, huomenna illalla onkin agendalla tilaisuus yhdestä suosikkiaiheistani, siitä lisää storyissa ja toivottavasti piakkoin täällä blogin puolella myös!