Hei, pitkästä aikaa! Mitä kuuluu? Olen jo pidemmän ajan haaveillut siitä, että voisin palata takaisin blogielämään ja niin sanotusti hitaaseen someen. Koen, että tällä hetkellä, tai oikeastaan jo monta vuotta, on ollut sellainen tilanne, että elämä on niin hektistä, ettei oikein löydy niitä sopivia hetkiä, milloin palata blogiin ja kirjoittaa pidempää tekstiä. Tai ainakaan tekstiä, joka olisi tarpeeksi jäsenneltyä, että siinä olisi mitään järkeä julkaista. Nyt kuitenkin huomaan, että satunnaisesti onkin välillä niitä mikrohetkiä, kun elämä on sellaista, että haluaisin sen kahvin kanssa istuessa oikeastaan kirjoittaa pari lausetta sen sijaan, että olisi aivan pakko hoitaa jotain muuta, kuten perheen metatöitä tai sellaisia muita pakollisia asioita ja tehtäviä, mikä liittyy kotitalouteen, perheeseen, yritykseen, työelämään tms.
Aina tauon jälkeen tuntuu olevan vaikea aloittaa, koska on tapahtunut niin paljon asioita tässä välissä, kun pakon edessä – tai oikeastaan ikään kuin vahingossa – on tullut otettua tällainen reilu blogitauko. Tämähän oikeastaan alkoi siitä, kun hyppäsin yrittäjäksi ja lähdin vetämään Content Corneria, ja samaan aikaan elämä on ollut niitä kuluisia ruuhkavuosia. Hassua sinänsä, olin nimittäin kuvitellut, että yrittäjäksi hyppääminen olisi lisännyt vapaita hetkiä elämässäni. Mutta kas kummaa, työt ja yrityksen perustaminen vei tietty mukanansa 199 %, kuten luonteenpiirteistäni luonnollisesti olisi voinut arvatakin.
Huomaan vihdoinki, että nyt kun W on maailman ihanin ja reipas kuusivuotias ja yritys on kolmevuotias ja hienosti kasvava, et nyt on se hetki, kun haluan edes sen mikrohetken verran välillä myös palata blogin pariin. Haluan reflektoida ihan niitä pieniäkin asioita, vaikka edelleenkään ei välttämättä ole niitä täydellisiä hetkiä, jolloin kaikki työt olisi tehtynä, kaikki meidän perheen tai kotitalouden asiat olisi siinä pisteessä, että ei olisi mitään pakollista tehtävää – silti aion antaa itselleni niitä hetkiä, kun voin palata blogin pariin.
Palatakseni siihen, että on vaikea päättää, että mistä aloittaa, niin haluan aloittaa nyt oikeastaan tästä hetkestä ja siitä, mitä meillä on edessäpäin. Meillä on nimittäin sellainen hetki, että tämä kesä tulee olemaan aika erityinen monellakin tapaa. Meillä nimittäin W täyttää seitsemän vuotta loppukesästä ja hän on siirtymässä esikoulusta kouluun. Pelkästään jo ajatus siitä herkistää. Ajatella, meidän pieni vauva on tässä pisteessä, että hän on kasvanut niin ihanaksi ja reippaaksi pieneksi ihmiseksi, että hän on aloittamassa koulun elokuussa. Hänestä tulee ekaluokkalainen. Se tarkoittaa sitä, että tänä kesänä tullaan käymään läpi paljonkin jänniä asioita. Mitä se koulu oikein on, missä se on, millä tavalla sinne kouluun mennään, mitä siellä koulussa oikein tehdään, miten siihen kuuluu valmistautua, mitä kaikkea sinne kouluun tulisi ottaa mukaan ja mitä kaikkea oikeastaan pitääkään aina miettiä aamuina, kun ollaan menossa sinne kouluun. Ja tietenkin kaikkea muutakin kouluun liittyvää, kuten esim. milloin se puhelin olisi fiksua hankkia ja tarviiko edes puhelinta, jota hän on niin kovasti odottanut. Entä se älykello, milloin se olisi hyvä hankkia ja minkälainen älykello? Onko Xplora tarpeeksi hyvä? Entä onko Apple watch turvallinen lapselle ja kestääkö se akku varmasti? Kaikkea sen sellaista jännittävää.
Tämä kesä tulee olemaan aivan erityinen myös sen takia, että meillä on meidän kymmenenvuotishääpäivä tänä kesänä. Tämäkin herkistyttää, koska tämän kymmenen vuoden aikana elämässä on tapahtunut todella paljon – ja tosi paljon hienoja asioita. Olemme tietoisia siitä, että kymmenen vuotta naimisissa(ja sata vuotta yhdessä) ei ole itsestäänselvyys. Että ollaan tässä pisteessä perheenä, mutta myös pariskuntana ja parhaana ystävinä. Se ihana ihminen, se mun rakas tyyppi, johon aikoinaan niin kovasti rakastuin ja jonka kanssa halusin viettää koko loppuelämäni, on edelleen se mun paras ystävä ja se (välillä mahdottoman ärsyttävä) tyyppi, kenen kanssa haluan viettää aikaa – voi kunpa sitä aikaa olisikin enemmän. Toivon, että tullaan viettämään vielä monen monta vuosikymmentä yhdessä perheenä, pariskuntana ja parhaimpina ystävinä.
Luonnollisesti olemme lähdössä Italiaan viettämään kesälomaa ja hääpäivää, heh. Olen tosi onnellinen siitä, että päästään juhlimaan meidän hääpäivää yhdessä Italiassa ja yhdessä nimenomaan Comojärvellä Bellagiossa, missä kymmenen vuotta sitten menimme naimisiin. Meidän ystäväpariskunta ja meidän kummityttö on tulossa mukaan, aloitamme reissun Milanosta, josta suunnataan Varesen kautta kohti lago di Comoa.
Valitettavasti tämä kesä tulee olemaan myös erityinen tosi ikävällä tavalla. Meidän Albert, se meidän iso pieni karvapallo, joka on ollut osa meidän elämää nyt 11,5 vuotta, on kasvanut vanhaksi paapparaiseksi. Albertin kunto rupeaa olemaan sellainen, että ollaan jo pitkään mietitty, kuinka kauan Albert on vielä tässä meidän kanssa. Hänen kunto vaihtelee päivittäin, mutta hän ei todennäköisesti tule näkemään enää tätä kesää. Helppoa ja kivaa tämä ei ole ollut, monen monta yötä on tullut valvottua ja vaikeimmat hetket on vielä edessäpäin. Tosi surullista, mutta se on osa elämän kulkua. Haluan ajatella, että Albert on saanut elää pitkän ja onnellisen elämän — paljon pidempään kuin Newfoundlandinkoirien keskimääräinen elinikä on.
Nyt kello on sen verran, että minun on aika suunnata hakemaan W hänen esikoulun kaverinsa syntymäpäiväjuhlista. He saivat kokeilla parkouria, josta toivottavasti W innostuu!
Olipa kiva palata blogin pariin pitkästä aikaa. Toivon, että näitä hetkiä, jolloin voisi kirjoitella ajatusten virtaa täällä blogin puolella tulisi jatkossa hieman useammin. Rehellisesti sanottuna tämäkin hetki olisi varmasti pitänyt käyttää mielummin siihen veroilmoitukseen tai gradun kirjoittamiseen. Mutta toisaalta – tekikö hetki blogin parissa minua huonommaksi ihmiseksi? Ei. Tekikö se minua onnellisemmaksi? Teki.
Ehkä elämään palaa jatkossa näitä rauhallisempia ilon pilkahduksia blogin muodossa hieman useammin kuin viimeisten hektisten ruuhkavuosien aikana – näin ainakin haluan ajatella, olenhan minä tunnettu ikuisesta optimismistani, heh. Kuvituskuvina hetkiä meidän kesälomista purjehtien @sailingbellavita’lla Välimereltä Suomeen sekä Italiasta. Sekä purjehdusseikkailuun että Italian muistoihin haluaisin palata vielä täällä blogin puolella!
Ihanaa kevättä sinne, toivottavasti palataan taas piakkoin!
COMMENT BELOW