Viime viikonloppuna aurinko lämmitti parveketta sen verran kivasti, että vihdoinkin intouduin suunnittelemaan parvekkeen laittoa kevätkuntoon. Tällä kertaa oikein kunnolla, sillä aikaisempina vuosina ollaan lähinnä vain tehty kevätsiivous ilman sen kummoisempaa laittoa. Meidän koira Albert on oikeastaan ollut ainut joka on käyttänyt parveketta, mutta viime kesänä hankin kuitenkin parvekkeelle muutaman kukan, pikkupöydän ja maalasin vanhan jakkaran kalkkimaalilla ja innostuin itsekin istumaan parvekkeella välillä.
Nyt kun ollaan poikkeusoloista johtuen kotoiltu entistä enemmän päätin tehdä parvekkeesta kotoisamman, jospa innostuttaisiin oleskelemaan siellä enemmänkin nyt kun ei voida lähteä mökille tai muualle nauttimaan keväästä.
Instagramin puolella näytin storyssa meidän pahimman Monica-nurkan, eli sen sotkuisen nurkan täynnä kaikkea pölyisestä pyörästä ja ikivanhasta turkoosista rikkasetistä oluttölkkipusseihin. Taisi siellä olla muutama tyhjä kukkaruukku ja multapussejakin. Näiden kaikkien vuosien jälkeen tämä parvekkeen nurkka sai vihdoinkin kyytiä!
Ryhdyin tuumasta toimeen ja raahasin säälittävän vähäisellä köytöllä olevan maantiepyöräni pyöräkellariin ja kuurasin nurkan puhtaaksi. Tilalle ajattelin hyllyä, johon mahtuisi säilytyslaatikoita multasäkeille ja tilaa ruukuille ja kukille.
Kuten viime sisustusaiheisessa postauksessa näkyy on parveke keittiön yhteydessä, uusi hylly sopi hyvin juuri pyörän paikalle, joka jää toisen tuolin taakse.
Tässä on vanha kuva meidän parvekkeesta (taisi olla vuodelta 2016) ja samat tuolit, kukkaruukku ja kärry on parvekkeella edelleen. Ikean raidallisen tyynyjen sijaan halusin jotain rennompaa, ehkä jopa enemmän boheemia.
Näin muutama kesä sitten Porvoon By Pias liikkeessä rennompaa bohosisustusta ja siitä inspiroituneena lähdin keräilemään Pinterestiin inspiraatiokuvia parvekkeelle.
Inspiraatiokuvat Pinterestistä
Inspiraatiota olen myös saanut usealta blogikollegalta, rakastan Hennan hennamaista rentoa tyyliä ja hänen upeaa kotia, Hennan upeiden viherkasvien myötä olen myös haaveillun hankkivani isot viikunat ja banaanipuun. Harmi kun Plantagen verkkokauppa ei nyt toimi enkä ole vielä uskaltautunut heidän myymälään parvekekukka- ja viherkasviostoksille, sillä myymälöissä on kuulemma tosi paljon ihmisiä liikkeellä – ilmeisesti muutkin ovat nyt koronakotoilusta inspiroituneita laittamaan kotia ja pihaa kevätkuntoon.
Kuin tilauksesta löysin muutama päivä sitten facebookin kirpparista valkoisen puisen hyllyn Porvoossa, joka oli leveydeltään juuri sopiva parvekenurkkaan. Hintaa hyllyllä oli vain 15 eur, joten lähdin illalla kohti Porvoota ja saatiin se koottua kasaan ja olen niin tyytyväinen hyllystä! Täytynee ottaa muutama kuva, vaikkei kasveja vielä olla haettu parvekkeelle. Jospa vappuna jo päästäisiin nauttimaan parvekkeella auringosta ja vappuherkkuja?
Jaana says
Ihania parvekkeen sisustuksia sinulla suunnitelmissa. Itsekin pähkäilen samojen asioiden kanssa. Sattumien kautta löysin tämän Millan putiikiin.
Vinkkaan siitä sinullekin: http://www.millaputikki.fi
Jessica Teljänneito says
Millan putiikki on ihana, seuraan niitä instagramissa 🙂 Itse asiassa nyt kävin kurkkaamassa heidän tiliä ja siellä näytti olevan edullinen juuttimatto! Jospa sitä malttaisi kokeilla, Albert-koiran kanssa saattaa olla hieman haastavaa pitää parveke puhtaana maton kanssa 😀