Minun vanhemmat ovat olleet torstaista asti meillä käymässä ja täytyy sanoa, että kuten aina heidän vierailun jälkeen on erityisen levännyt olo. Se, että saa nauttia oman äidin tekemästä ruoasta, saada auttavat kädet kotosalla ja yhdessä nauraen seurata poikamme hassuttelua on tosi piristävää.
Viime sunnuntai oli myös todella rentouttava ja piristävä, kävimme Caritan kanssa Yoga Nordicissa Hot joogassa, jonka jälkeen menimme Kämpin brunssille ja siitä Lilla Robertsiin rentoutumaan. Toiveena olisi käydä jatkossakin joogassa kerran viikossa, tosin tämän viikon osalta kalenteri on ollut sen verran täynnä, että seuraava joogasessio saatiin sovittua vasta keskiviikolle.
Eilen meillä oli treffit mieheni kanssa(kiitos taas rakkaille ystäville kun hoiditte poikia!), viime treffeistä olikin jo vierähtänyt kolmisen kuukautta. Miten ihmeessä aika meneekään niin nopeasti ja miten te jotkut onnistutte järjestämään aikaa kahdestaan jopa viikottain tai kuukausittain? Olimme aluksi ajatelleet jäävämme kotiin järjestelemään paikkoja (tällä hetkellä meidän saunassa on kasa vaatteita, jotka ovat menossa kierrätykseen ja kirpparille ja epämääräisiä kasoja on saattanut huomaamatta kertyä taas eri puolille kotia) mutta päätimme sitten kuitenkin lähteä dinnerille ja kokeilla Noli studiosia. Vaikka kotona olisi riittänyt tekemistä oli silti kiva idea lähteä syömään Helsingin vanhimpaan italialaiseen ravintola Rodolfoon ja nauttia syksyisestä kotikaupungistamme. Siinä kävellessä kohti Kaivopuistoa oli samalla aikaa jutella rauhassa – myös niistä kiperistä asioista, joita arjessa tulee sysättyä tuonnemmaksi. Täytyy myöntää, että tässä palattua takaisin kotiin sitä ehti jo hetken harmitella, että olisipa sitä jäänyt kotiin siivoamaan tai olisipa edes muistanut viedä roskat mennessä. Onneksi muutaman vartin (kiitos Laura hyvästä varttipostauksesta!) siivoilun jälkeen koti on taas paremmassa järjestyksessä.
COMMENT BELOW