Mihin nämä päivät katoavat? Viime päivät ovat menneet todella nopeasti, tiden går snabbt då man har roligt. Kivaa on todellakin ollut – viime lauantaina oli iso päivä kun mieheni sisko meni naimisiin! Lähdimme ajamaan kohti Turkua perjantaina ja päätimme lähteä yhdessä Hennan, Caritan, Maijan ja Meken kanssa Tintån kautta dinnerille Pinellaan. Oli niin kiva nähdä tyttöjä taas pitkästä aikaa, varsinkin kun Maija oli yhdessä miehensä kanssa tullut Pariisista käymään Suomeen!
Lauantaina oli sitten häiden aika ja onneksi sää oli aivan täydellinen, aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma. Heidän häiden yksi teemaväreistä oli punainen ja oikeastaan heidän hääkutsusta tämä minun innostukseni punaiseen syttyi. Olin ajatellut pukevani häihin Karen Millenin samppanjanvärisen kotelomekon, mutta päätin etsiä käsiini jotain punaista. Vaikka elin siinä uskossa, ettei punainen ole minun värini, onnistuin silti löytämään sekä häihin sopivan punaisen mekon että rapujuhlien punaisen jumpsuitin Bergamosta – jes!
Vanha kivikirkko ja juhlapaikka olivat todella tunnelmalliset ja häät kaikin puolin onnistuneet, oli ilo saada juhlistaa heitä – onnea vielä kerran hääparille!♡
Tämäkin viikonloppu(ja sitä seuraava ja sitä seuraava) menee myös juhlien parissa – nyt taitaa olla aikamoinen juhlakausi meneillään.
Ihanaa viikonloppua!
Anonymous says
Näytätpä tosi upealta näissä kuvissa! Olisipa kiva kuulla miten hoidat itseäsi arjen kiireessä, pienen lapsen äitinä (ruokavalio, liikunta jne)!
-Päikkis-
teljanneito-admin says
Kiitos postaustoiveesta, näin sunnuntaina juhlien jälkeen olo on taas kaikkea muuta kuin levännyt ja hyvinvoiva 😀
eguwujkeyr says
[url=http://mewkid.net/when-is-xicix/]Amoxicillin 500mg Dosage[/url] Amoxil Causes Gallstones hju.omzs.teljanneito.com.mom.mn http://mewkid.net/when-is-xicix/