Olen täällä blogissakin monesti maininnut kiitollisuudesta, jonka koen kun ympärillämme on niin suurisydämisiä ihmisiä – olen useamman kerran ollut ymmälläni siitä, miten auttavaisia ja kilttejä he ovatkaan. Poikamme isovanhemmat asuvat eri kaupungeissa ja olin varautunut siihen, ettei väliaikaista hoitajaa nopealla aikataululla järjesty kovin helpolla. Varsinkin, jos apua ei kehtaa pyytää – onneksi nykyään kehtaan. En olisi ikimaailmassa uskonut, että saamme niin paljon apua ystäviltämme enkä tiedä miten kiittää tarpeeksi avusta. Apu, joka lämmittää sydäntä enemmän kuin arvaattekaan. Kiitos siitä.♡
Ystävämme, jotka ovat auttaneet meitä niin monta kertaa – hetkinä, kun sairaalassa ollessa emme voineet käydä koiramme kanssa lenkillä tai hetkinä, kun deitti kahdestaan oli tarpeen. Tai hetkinä, kun mies on töissä ja palaveriin ei ole suotavaa ottaa vauvaa mukaan.
Ystävistä on myös ollut mainiota seuraa mammarinkien ja mammabrunssien muodossa, henkistä tukea ja seuraa samassa elämäntilanteessa olevilta ystäviltä on ollut äitiyslomani kultainen lisä. Saimme jossain kohtaa idean hankkia meidän mammarinkiin nämä sisarusrattaat, jotka helpottavat toisen vauvan hoitamista sillä välin kun toinen mamma saa vähän omaa aikaa. Tuplarattailla pääsee helpommin liikkeelle, silloin voi vaikka käydä lenkillä tai kahvilassa pienten kanssa. Rattaita voi siis kukin mamma käyttää kun sille on tarvetta. Saimme Monan kanssa yhteistyössä Jollyroomin kanssa käyttöömme nämä Beemoo L.A. tuplarattaat, jotka isosta koostaan huolimatta olivat helppo työntää ja hinta-laatusuhde kohdillaan. Kokeilin muutama viikko sitten myös kärrätä eräitä toisia sisarusrattaita ja nämä Beemoot olivat todella paljon kevyemmät ja helpompi työntää! Plussaa nämä tyylikkäät sisarusrattaat sai siitä, että kuomut meni todella alas ja suojaa todella hyvin auringolta ja ne oli helppo käyttää – vyöt oli nopeat laittaa kiinni ja turvakaaret kääntyvät kätevästi sivuun. Kokeilimme Monan kanssa kärrätä vauvoja myös niin, että toisella vauvalla oli kasvot menosuuntaan ja toisella työntäjää kohden, näin vauvat voi myös katsoa toisiaan. Näiden sisarusrattaiden ansioista meillä on nyt entistä helpompaa auttaa toisiamme!
Kyse ei ole siitä, etteikö selviäisi ilman niitä omia hetkiä – niitä hetkiä, kun käy esimerkiksi kampaajalla, kiropraktikolla tai palaverissa – se onkin se juttu. Miksi pitäisi hampaat irvessä pärjätä yksin käymättä välillä rentoutumassa jos se tekisi sinulle hyvää? Varsinkin, jos ystävät mielellään auttavat?
Muistan niin hyvin kun vauvan synnyttyä harmittelin ystävilleni lounastreffeillä, että miten voi olla näin vaikeaa päästä kampaajalle. Mieheni ja kampaajani kalenterit eivät meinanneet kohdata millään. Siinä kaikki ystäväni sanoivat yhteen ääneen: hei me autetaan! Kun kyseessä oli ensimmäinen kampaajalla käynti sitten vauvan syntymän, se tuntui todella tärkeältä asialta ihan myös periaatteen vuoksi, ihan kuin se olisi tarkoittanut, etten pääsisi koskaan ikinä enää kampaajalle 😉 Vaikka avun pyytäminen tällaisen turhamaisuuden takia aluksi tuntuikin turhalta on se osoittautunut maailman parhaaksi tavaksi. Mikäs sen parempaa kuin auttaminen, jotta toinen mamma pääsee hetkeksi nauttimaan? Taikka ihan vaan vaikka nukkumaan, jos univelat on kertynyt salakavalasti liian suuriksi.
Muutama päivä sitten matkustimme junalla poikamme kanssa kotiin mummolasta ja junassa oli myös toinen pienen pojan äiti. Hän oli aivan lopen uupunut kun miltei vuoden aikana oli kertynyt univelkoja niin paljon, että kokonaisuuteen ei enää auttanut edes kahdet eri unilääkkeet. Hän sanoi, ettei heillä ole isovanhempia samassa kaupungissa eikä apua saatu neuvolasta. Yritin kaikkeni kannustaa häntä rohkeasti kysymään ystäviltään apua – olen aivan varma siitä, että melkein joka ikinen ystävä voi hoitaa vaikka muutaman tunnin tai vaikka itse valvoa tarvittaessa yhden yön, jotta hän saisi levätä. Näin jälkeenpäin minua harmittaa, etten häntä rohkaissut myös nukkumaan vaikka ystävänsä luona, jotta pojan isä olisi voinut hoitaa poikaa yksin. Tosin suosittelin hänelle Monan blogia, sillä Mona on yhdessä miehensä kanssa onnistunut muuttamaan omia toimintatapoja, jotta nykyään koko perhe nukkuu yönsä hyvin. Tästä syystä mielelläni autan ystäviäni pitämään välillä omaa aikaa, jottei tilanne pääse äitymään pahaksi. Väsyneenä ja toivottomassa tilassa on vaikeaa nähdä metsää puilta, jolloin apu voi nousta arvoon arvaamattomaan.
Toivoisin, että tämän postauksen myötä myös muut uskaltavat pyytää ja tarjota apuaan ystäville, varsinkin niille, jotka eivät sitä kehtaa pyytää. Jo tuntikin omaa aikaa tekee ihmeitä ja on varmasti hyväksi myös pikkuiselle.
 |
| Kuvat, Mona Visuri |
Elokuussa meillä alkaa aivan uudenlainen arki, sillä palaan takaisin töihin ja poikamme aloittaa perhepäivähoitajalla. Huomenna käymme tutustumassa uuteen perhepäivähoitajaan ja olen niin iloinen siitä, että saimme toivomamme hoitopaikan pojallemme. Jännää!
Ai, teilläkin päädyttiin perhepäivähoitoon. Ihanaa. ❤ Meilläkin bebe aloittaa syksyllä samalla hoitojalla, jolla isosisko on ollut jo kaksi vuotta. Ollaan tykätty kovasti. ❤
Kyllä, perhepäivähoitaja näin pienelle tuntuu sopivammalta meille 🙂 Lauttasaaressa ei ole ruotsinkielisiä perhepäivähoitajia, mutta tämä suomenkielinen tuntui olevan todella hyvä vaihtoehto <3 Niin ihanaa kun teidän pikkuinen onnistui saamaan paikan samalle hoitajalle, jossa isosisko on! <3
Hei vaan😊ärsyttää todelle tämä deitti-iltojen tärkeys vaavin ollessa piķiriikkinen. Kun lapsia aletaan hankimaan niin pari ensimmäistä vuotta menee vaavin piikkiin. Ymmärrän täysin miten tärkeä on parisuhteen hoito mutta jos mues ei pysty elämään 2.sijalla muutaman tovin niin aika outoa. Lapsihan on molempien valinta,uskon näin. Mutta yhteiset matkat, deitti-illat ja kaikki muut esim.mistä Teljänneito kertoo on tärkempää kuin vaavin kanssa olo, niin miksi tällaiseen parisuhteeseen hankitaan lapsia vaiheessa, jossa on jäänyt esim. matkoja ja deitti-iltoja vielä noin paöjon kokematta. Eikö tuo hauva olisi riittänyt ja lapsi myöhemmin kun ei tarvitsisi niin paljon kahdestaan oloa.
Kiitos kommentistasi Hanna, olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää tavastasi ajatella koskien perheen hyvinvointia tai parisuhteen hoitamista jos olet kuitenkin sitä mieltä, että ymmärrät täysin parisuhteen hoitoa? En näe miten se on keneltäkään pois, jos vanhemmat käy deitillä vaikka kerran kuussa? Uskoisin, että Suomen avioerojen ja masentuneiden määrä vähenisi jos lasten saannin jälkeen muistetaan pitää huolta itsestään ja toisistaan eikä syytellä muita äitejä netissä anonyymisti. Juuri tästä syystä tästä täytyy puhua, sillä mielestäni on huolestuttavaa, että äitejä syytetään siitä, että ottavat omaa aikaa ja viettävät myös aikaa kahdestaan miehensä kanssa. Mielestäni se on todella harmi kun lopputulos siitä on juuri lopen uupuneet äidit ja huonosti voivat perheet. Itse asiassa tämä taitaa olla aika vanhanaikainen/suomalainen tapa ajatella, maailmalta katsottuna joku saattaa ihmetellä miten toinen äiti edes moittii toista äitiä tällaisesta asiasta. Kaikki toki tekee niin kuin parhaaksi näkee. What Susan says of Sally says more of Susan than of Sally.
Millä tavalla ajattelet, ettei mies voisi olla 2. sijalla, en ehkä aivan ymmrtänyt mitä tarkoitat? Eikö kaikista tärkeintä ole se, että perhe voi hyvin ja lapsi saa kasvaa rakastavien vanhempien kanssa. Toivottavasti rakentavaa keskustelua ja ajatusten vaihto onnistuisi täällä, sillä en näe miten väsynyt äiti tai huono parisuhde olisi parempi kuin se, että lapsi välillä saa olla ihanien kummien tai sukulaisten kanssa?
Ja vaikka Albert onkin kiva tyyppi niin eihän se nyt ole sama asia kuin lapsi 😉
Suomessa on kyllä valloillaan äitien syyllistyskulttuuri. Se on surullista, että jotkut kokevat äitiyden niin, että samalla pitää luopua kaikesta tekemisestä, mistä ennen lasta nautti ja olla lapsen tavoitettavissa 24 tuntia päivässä. Olen aivan varma, että nämä syyllistävät äidit ovat katkeria tai tuntevat kateutta niitä äitejä kohtaan, jotka ovat sen oman elämänsä siinä lapsen kasvattamisen rinnalla halunneet ja pystyneet säilyttämään. Annetaanpa tässäKIN asiassa kaikille vapaus tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu eikä arvostella toisten tapaa, varsinkaan kun lapsi elää ja voi hyvin. Itse olen ainakin paljon parempi vanhempi kun pidän kiinni omista liikuntamenoista, kaveri-illoista ja kuukausittaista treffeistä. Ei sitä omaa itseään tarvitse unohtaa, oli se lapsi sitten kuinka pieni tahansa 🙂
Saimme ensimmäisen lapsemme oltuamme yhdessä seitsemän vuotta ja niistä kolme vuotta naimisissa. Menimme hyvin pitkälle lapsentahtisesti ihan kaikessa, mutta molempien mielestä perheen (meidän perheemme siis, en koe olevani oikeutettu yleistämään omia kokemuksiamme koskemaan muita perheitä) peruspilarit olemme me vanhemmat ja meidän suhteemme, joten aika ajoin olimme treffeillä ja pieniä hetkiä ihan vain kahden, ja tuolloin lapsi oli rakastavien isovanhempiensa kanssa. Samaa teimme vaikka perheemme kasvoi vielä kahdella ihanalla lapsella lisää. Nyt kaikki lapset ovat jo aikuisia akateemisia, fiksuja ja sydämellisiä ihmisiä ja me olemme edelleen yhdessä kolmenkymmenen vuodenkin jälkeen.
Meillä on neljä lasta. Pyydämme välillä isovanhemmilta apua ihan vaan, että voidaan käydä vaikka prätkäjelulla kaksin, tai kaupassa yhdessä. Illat pienimpien lasten nukkumaanmenon jälkeen on myös pyhitetty aikuisten keskinäiselle ajalle, vaikka tietysti, jos lapsella on huolia tai mietteitä, ne kuunnellaan. Yleensä erityisesti koululaiset hoksaavat juuri illalla talon hiljentyessä kaikenlaisia päivän aikana heränneitä aatoksia, joista sitten jutellaan. Pääasiassa kuitenkin pyrimme siihen, että illat on parisuhdeaikaa.
Lapsen paras kasvualusta ja koti on vanhempien turvallinen ja hyvä parisuhde. Lapsen on turvallista kasvaa tilassa, jossa vanhemmat arvostavat _itseään_ ja toisiaan. Se ehkäisee katkeroitumista, eripuraa, riitoja ja yleistä turvattomuutta.
Normaalitilanteessa parisuhteeseen panostaminen ei ole lapsilta pois. Poisluetaan ongelmaiset perheet, joissa on oikeaa heitteillejättöä ynnä muuta laiminlyöntiä, koska vanhemmat esim. käyttävät päihteitä eivätkä kykene olemaan läsnä lapsilleen. Mutta pari kertaa kuussa toteutettava deitti-ilta ei todellakaan ole luettavissa heitteillejätöksi tai laiminlyönniksi, saati että vahingoittaisi lapsia 😀
Harmittavan usein nykyvanhemmat jäävät kovin yksin vanhemmuuden kanssa, vailla tukea tai apuja.
Ei ole mitään hyviä perusteluita sen puolesta, että vanhempien pitäisi ehdottomasti pärjätä aina yksin eikä koskaan pyytää apua. Perusteita ei ole myöskään sille, että parisuhde kannattaisi pistää "pauselle" siksi aikaa, kun lapset ovat pieniä. Vankka suhde kestää kolhuja ja pientä odottamista, mutta ei se tarkoita, että olisi _kannattavaa_ tai oikein sysätä suhde sivuun pikkulapsiajaksi. Kuten sanottua, hyvä suhde sekä oman itsensä ja kumppanin arvostus ovat paras kasvualusta lapselle.
Kun itse voi hyvin, niin silloin pystyy parhaiten pitämään toisista huolta. Kun parisuhteestaan pitää huolta, niin myös koko perhe voi hyvin. Meillä lapset ovat 6 ja 9 -vuotiaat. Meillä lapset ovat olleet vaihtelevasti hoidossa isovanhemmillaan, jotta meille vanhemmille on jäänyt kahdenkeskistä aikaa. Ainakin minä ja mieheni olemme parempia vanhempia, kun meillä on omia harrastuksia, menoja ja treffejä. Välillä olemme perheenä yhdessä, välillä toisen vanhemman kanssa ja välillä vanhemmat keskenänsä. Lisäksi mitä enemmän lapsilla on elämässään välittäviä aikuisia, sen parempi. Kun lapset ovat isompia, niin on parempi että heillä on elämässään myös muita läheisiä aikuisia. Koska muille läheisille ihmisille saattaa olla helpompia puhua mieltä painavista asioista kuin vanhemmille, jotka saattavat olla "liian lähellä".
Surullista tällainen kulttuuri, jossa äitejä ja vanhempia yleensä on ihan ok arvostella.
Pikkulapsiarki on niin arkista puurtamista, että oman ajan ottaminen tulisi olla lähtökohta. Kuulostaa ihanalta että on ystäviä samassa elämäntilanteessa ja avun jakaminen helppoa.
Itse kyllä kyseenalaistaisin Hannan ajatuksen siitä että lasten saanti tarkoittaa kahta vuotta vain lapsen ehdoilla. Perheessä täytyy voida elää vähän jokaisen perheenjäsenen ehdoilla, jonkinlaisessa tasapainossa, eikä vain yhden perheenjäsenen piikkiin (perheessä voi olla vaikka koululaisia ja vauvoja, eikä silloinkaan voi elää vain sen vauvan ehdoilla). Toki pienten tarpeet ovat ensisijaisia, mutta ei vanhempien parisuhdeaika poissulje niiden tarpeiden toteutumista. Lapsillakin on parempi olla, kun vanhemmilla on parisuhde kunnossa.